Valoa ja virtaa! Leppävirralla 6.8.2022 Read More »
Vammaispalvelun lähtökohtana on henkilön oikeus yhdenvertaiseen elämään muiden kansalaisten kanssa. Vaikeavammainen henkilö voi saada kunnan palveluina kuljetuspalvelua, henkilökohtaista apua, palveluasumista, asunnon muutostöitä ja asuntoon kuuluvia välineitä ja laitteita. Kyseinen teksti on suoraan Varkauden kaupungin sivuilta, vammaispalvelun esittelytekstistä. Olen kesän aikana saanut huolestuneita yhteydenottoja perheiltä, joissa on erityislapsi. Näissä perheissä on siis lapsi, joka tarvitsee apua vamman,
Erityislapsiperheissä tuen saanti ei saa jäädä rahasta kiinni Read More »
Mielipidekirjoitukseni Warkauden lehdessä 21.6.2022 Varkaudessa on toteutettu lapsiperheiden iloksi Vekara-Varkaus festivaalia jo vuodesta 1995.Nyt Vekara-Varkaus viikolla toteutettu Kesäkatu-tapahtuma toi paikalla olleiden Sd päättäjien juttusille sateista huolimatta hyvin kansalaisia.Unicef Varkaus vapaaehtoisten ryhmästä saatiin esimerkiksi palautetta siitä, miksi Varkaus ei ole vielä niiden reilun 40:n kunnan joukossa, jotka ovat ottaneet käyttöön ”lapsiystävällinen kunta” – mallin.Kysymys oli aiheellinen.
Varkaus, lapsiystävällinen kaupunki? Read More »
Timon tukiryhmään voit liittyä täältä :Suhonen2023 Mari Huohvanainen. KuopioHannu Tsupari. VarkausAarne Mustonen. VarkausSanna Järvinen. Siilinjärvi Antti Smura. Nurmes Helka Tukiainen. Joensuu Marja Kinnunen. LeppävirtaJukka Voutilainen. Varkaus Juha Leskinen. Varkaus Kaisa Niskanen. KeravaNadja Juuti. KuhmoPasi Kinnunen. LeppävirtaMatti Karppinen. LapinlahtiMatti Väisänen. TurkuMarjo Hiltunen. IisalmiKirsi Åhman. Varkaus Tommi Ursin. LohjaIsto Markkanen. Varkaus Miia Kinnunen. Varkaus Teemu Hirvonen. Helsinki
Olen lähtöisin olosuhteista, jossa epävarmuus ja työttömyys sekä sosiaaliset ongelmat ovat olleet arkipäivää. Huostaanotettuna lapsena olen nähnyt elämän realiteetit ja raadollisuuden aivan liian varhain ja aikuiseksi vartuttuani olen tiennyt ja oivaltanut, miten tärkeää on työ ja oma perhe. Niiden eteen on tehtävä kaikkensa, jotta elämä kantaisi myös vaikeina aikoina. Olen tunnettu paikallispolitiikassa myös lapsiperheiden edunvalvojana
Timo – Valmis päättäjäksi! Read More »


