Näkökulmakirjoitus Warkauden lehdessä 15.10.2022
Varkaus on ollut tiedotusvälineissä esillä vähemmän mairittelevista syistä.
Päihde- ja huumeongelmat ovat konkreettisesti näkyneet ja kuuluneet esimerkiksi rikosuutisissa.
Nyt tilanne on se, että asia, joka on ollut tiedossa jo 1990 luvulta asti on vain pahentunut. Päihdeongelmat ja pahimmillaan huumeongelmien lisääntyminen johtuu monen asian summasta. Pitkäaikaistyöttömyys mahdollisesti jopa jo toisessa sukupolvessa ja tähän liittyvä syrjäytyneisyys on tekijä, joka vaikuttaa elämänhallintaan ja ongelmien lisääntymiseen. Irtautuminen yhteiskunnan turvaverkosta ja katoaminen tutkasta tilanteessa, jossa ennakoivan avun tärkeys korostuu voi olla kohtalokasta.
Ehkäisevän ja ennakoivan päihdetyön tekijöitä on Varkaudessa, ja he varmasti tekevät hyvää työtä mutta miten vastaamme edelleen suurenevaan avun tarpeeseen? Varkauden kaupunginvaltuustossa sosialidemokraattien valtuustoryhmä teki aloitteen päihde- ja sisäisen turvallisuuden toimenpideohjelmasta.
Aloitteen keskeinen tavoite on saada kokonaisturvallisuuden ja ennaltaehkäisevän työn vaikuttavuutta paremmaksi yhteisellä työllä ja koordinoinnilla. Tämän aloitteen myötä ja käynnistyvällä vahvemmalla otteella päihde- ja huumeongelmien ehkäisevän työn merkitys tulisi korostumaan tulevaisuudessa. Ei myöskään tule unohtaa sitä tosiasiaa, että jokainen ihminen haluaisi varmasti päästä ongelmista ja mahdollisista riippuvuuksista eroon, kun tuki ja apu on oikea-aikaista ja oikeanalaista. Juuri tähän tarpeeseen on kaupungissamme aktiivisesti vastattava ja mitä pikimmiten.
Pahimmillaan ennakoivan avun ja tuen puuttuminen voi johtaa merkittäviin inhimillisiin ongelmiin ja syöksykierteeseen. Näissä tapauksissa valitettavasti korjaavat toimenpiteet ovat osin viranomaisten käsissä. Sisäisen turvallisuuden vuoksi, myös korjaavien toimenpiteiden tulisi olla kattavia ja oikea-aikaisia.
Alueellamme on ollut tiedossa myös se, että poliisin vähäinen näkyminen koko Keski-Savossa on ilmeisen merkittävä asia, kun puhutaan rikollisuuden lisääntymisestä. Valtakunnan tason päättäjien olisi huomioitava tämä asia vakavasti, ja parannusta olisi saatava mahdollisimman nopeasti. Suomessa kokonaisuudessaan mahdollisen poliisien määrän turvaaminen ja jopa lisääminen tulisi näkyä myös talousalueellamme.
Timo Suhonen (sd)
Valtuutettu
Varakansanedustaja
Eduskuntavaaliehdokas