Kirjoitukseni Savon Sanomissa 8.1.2023

Suomeen on aiesopimuksen mukaan tulossa historiallinen teollinen investointi. Norjalainen yhtiö on suunnittelemassa peräti neljän miljardin euron terästeollisuuden hanketta, joka työllistäisi vuoden 2026 lopulla yli 1000 työntekijää. Terästehtaan rakentamisvaiheessa puhutaan tuhansista työpaikoista.

Suomalaisen teollisuuden kilpailukyvystä saatiin jälleen merkittävä osoitus. Näin suuria ja vaikuttavia investointeja ei edes suunniteltaisi, jos infra, logistiikka ja teollisuuden toimintaolosuhteet eivät olisi niin hyvät kuin ne meillä Suomessa ovat.

Varman toimitusjohtaja Risto Murto totesi Ylen haastattelussa, että Suomi on houkutteleva maa vihreille investoinneille (Yle 3.1.). Suomeen on onnistuttu houkuttelemaan erilaisia energiainvestointeja, kuten tuulivoimaa, ja energian perässä Suomeen tullee myös lisää teollisuushankkeita.

On perusteltua laajentaa työnantajien koulutus- ja muutosturvavelvoitetta.

Toivottavasti olemme jatkossakin kohdemaa mahdollisille suurille teollisille investoinneille. Meidän on varauduttava paremmin siihen, että koulutuspolitiikka vastaa huutavaan työvoimatarpeeseen teollisuudessa

Lisäksi on otettava huomioon mahdollisten investointien tuomat lisätarpeet. On perusteltua laajentaa työnantajien koulutus- ja muutosturvavelvoitetta ja lisätä entisestään uudelleen-, täydennys- ja muuntokoulutusta.

Yrityksillä ja työnantajien edustajilla on tärkeä rooli siinä, että teollisuuden työpaikat koetaan houkutteleviksi. Meneillään olevat teknologiateollisuuden työehtosopimusneuvottelut ovat hyvä paikka vaikuttaa siihen, että esimerkiksi palkkakehitys tarjoaa houkuttelevuutta alalle.

Yritystukien hyödyntäminen on tärkeää suurissa investoinneissa, jotka tukevat siirtymää entistä ekologisempaan ”vihreään” teollisuuteen ja sitä kautta vieläkin vahvempaan työllisyyteen Suomessa. Miljardiluokan investointien tuleminen maahamme on kaikkien etu heijastaen hyvää jokaiseen maakuntaan.

JAA SIVU