Kolumni on julkaistu myös Savon Sanomissa ja Karjalasessa
Hoivaköyhyys lisääntyy ja vanhuspalveluiden saatavuudessa on suuria puutteita. Hallitus on romuttanut perusterveydenhuollon kiireettömän hoidon hoitotakuun muuttamalla sen 14 vuorokaudesta kolmeen kuukauteen. Jonossa vaivat eivät parane ja kustannuksetkin uhkaavat nousta. Hallitus heikensi myös vanhusten ympärivuorokautisen hoivan sitovaa henkilöstömitoitusta 0,6 työntekijään asiakasta kohden. Tämä sekä vaarantaa vanhusten inhimillisen hoivan että kasvattaa työntekijöiden työkuormaa entisestään.
Hallitus on kiistänyt leikkaavansa sosiaali- ja terveyspalveluista. Tosiasia on kuitenkin se, että hallitusohjelmassa on kirjattu lähes 1,3 miljardin euron säästö sosiaali- ja terveyspalveluihin. Hallituksen jo tekemät sote-palveluleikkaukset ovat 121 miljoonaa euroa hoitotakuusta, 45 miljoonaa euroa henkilöstömitoituksesta, joka on jatkossa vielä 119 miljoonaa euroa. Sote-asiakasmaksujen korotukset 150 miljoonaa euroa ja sairaalaverkostosta leikataan 30 miljoonaa euroa.
Hallituksen linjaamat mahdolliset lisäleikkaukset ovat myös kohtuuttomat. Sosiaalipalveluista 100 miljoonaa euroa ja erikoissairaanhoidosta 70 miljoonaa euroa. Näiden lisäksi teknologian huomioiminen henkilöstömitoituksessa tarkoittaa 30 miljoonan euron leikkausta ja suunnitellut leikkaukset toimeentulotukeen ovat 70 miljoonaa euroa.
Varkaudessa ja Iisalmessa ympärivuorokautiset päivystykset ovat lakkaamassa, ja tällä on heikkenevän hoidonsaannin lisäksi vaikutusta siihen, että jatkossa erikoissairaanhoidon poliklinikoita loppuu Varkaudessa. Niissä on käynyt vuosittain tuhansia potilaita. Keskittäminen uhkaa johtaa sairaankuljetusten lisääntymiseen ja kasaa painetta ensihoitoon. Potilasturvallisuus vaarantuu, ja etenkin vanhukset kokevat turvattomuutta, kun palvelut karkaavat kauas. Sosiaalialan korkeakoulutettujen Talentia myös kertoo, että sosiaalihuollon työntekijöitä koskevat yt-menettelyt ovat käynnissä eri puolilla Suomea. Irtisanomiset, lomautukset ja tehtävien täyttämättä jättämiset uhkaavat sosiaalipalveluiden laatua ja saatavuutta. Tämä heikentää erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden, kuten lasten, ikäihmisten ja vammaisten, palveluja ja oikeusturvaa.
Siilinjärveläinen juristi, varatuomari, erikoissairaanhoitaja Tuulikki Hynynen kirjoitti Savon Sanomien mielipidepalstalla (27.2) seuraavaa: ”Monessa hoitopaikassakin hoiva jää puutteelliseksi: vessassa ei ennätetä käyttää tai vaippa jää vaihtamatta. Hallituksen säästötoimet hirvittävät. Tietävätkö kansalaiset, millaista arkea etenkin muistisairaat vanhukset elävät?”
Kysymys on aiheellinen ja vahvasti näyttää siltä, että hallitus ei tiedä päätöksiensä vaikutuksia esimerkiksi vanhusten hoidonsaantiin, tai pelottavampaa on, että tietävät, mutta eivät välitä.